tag:blogger.com,1999:blog-43175615680967640392024-03-14T08:32:11.661+02:00KäsivarapiirroksiaLuonnoksia ja muistiinmerkintöjäKatja / Käsivarapiirroksiahttp://www.blogger.com/profile/14863331206251415068noreply@blogger.comBlogger15125tag:blogger.com,1999:blog-4317561568096764039.post-75694469603056703942017-06-29T18:05:00.000+03:002017-06-29T18:05:54.809+03:00Haaveista<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-9Zmgb5dj_8o/WVUTgT9h9nI/AAAAAAAAAWU/IOO2Q0igyywIlA2Avp02tgdFPITwm4GwQCLcBGAs/s1600/sehnsucht.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="369" data-original-width="300" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-9Zmgb5dj_8o/WVUTgT9h9nI/AAAAAAAAAWU/IOO2Q0igyywIlA2Avp02tgdFPITwm4GwQCLcBGAs/s320/sehnsucht.png" width="260" /></a></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
Heinrich Vogeler: </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<i>Sehnsucht (Träumerei), </i>noin 1900.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Jossakin luki
hiljattain, että jos on kovin suuret haaveet, elämässä on jotakin pielessä. En
muista enää missä ajatukseen törmäsin, mutta muistan että se kummastutti minua.
Toisaalta ymmärrän, että suurilla haaveilla viitataan ajatuksessa
varmaankin ihmisen tyytymättömyyteen nykyhetkeensä ja kyvyttömyyteen elää juuri
sitä, juuri tätä hetkeä ja juuri nyt, mutta en silti allekirjoittaisi ajatusta
ihan tuollaisenaan. Minusta hyvään elämään mahtuvat sekä hyvä nykyhetki että
haaveet, ne pienet ja suuret, miten kukin ne sitten mielessään mitoittaakin. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Haaveileminen on ihmiselle <span style="font-size: 12pt;">– ja ihmiskunnalle – </span>tärkeää. Jos emme osaa unelmoida esimerkiksi paremmasta
maailmasta, miten tiedämme mitä tavoitella? Jos emme unelmoi tasa-arvosta,
oikeudenmukaisuudesta ja inhimillisen ymmärryksen lisääntymisestä, miten ne
voivat koskaan toteutuakaan? Unelmat ovat parhaimmillaan liikkeelle paneva
voima, joka saa meidät tavoittelemaan jotakin tavoittelemisen arvoista.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Haaveet kertovat meille myös arvoistamme, siitä mikä juuri
meille on tärkeää ja minne tahdomme elämässämme ja elämällämme suunnata. Siten ne myös opettavat meille meitä itseämme, sitä mikä meille on omaa ja merkityksellistä, ehkä jopa sitä mikä meissä voisi olla
hyvää. Aina unelmat eivät ehkä toteudu sellaisinaan, mutta ne voivat silti
kertoa meille oikeista askeleista. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Elämä yksinomaan
haaveissa ja se kuulu ”sitten kun” -elämä on tietenkin eri juttu. Kyvyttömyys
elää meneillään olevaa hetkeä saa elämän valumaan läpi sormien ja muutenkin
niin herkästi karkailevat päivät pakenemaan entistä kiireemmin. Vaikeina
hetkinä haaveet ja unelmat saattavat toisaalta auttaa jaksamaan. Ehkä on
hyväkin, jos raskaampina hetkinä kykenee kannattelemaan itseään unelmillaan?
Voiko se olla väärin?</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Minusta
haaveet ovat tulevaisuususkoa. Luottamusta ja toiveikkuutta. Joskus niin, että ne auttavat
jaksamaan ne vaikeammat hetket, ja joskus niin, että ne valaisevat jo
ennestäänkin hyviä hetkiä. Ehkä unelmat
ovat ennen kaikkea voimavara? Tärkeä inhimillinen resurssi, monella tavalla? Ainakin ne kantavat mahdollisuuksia, toivoa.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Omat unelmani
juuri tänään, tänä hyvänä elämän hetkenä, ovat pieniä ja suuria, rakkaita ja
tärkeitä. Yhtään niistä en antaisi pois. </div>
<br />
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
Katja / Käsivarapiirroksiahttp://www.blogger.com/profile/14863331206251415068noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-4317561568096764039.post-27047023953724198632017-06-25T10:18:00.000+03:002017-06-25T10:18:03.007+03:00 Melankolinen taiteilijaromaani Albert Edelfeltistä: Venla Hiidensalon Sinun tähtesi (2017)<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-U_KnPFai9KI/WU9XGmDiysI/AAAAAAAAAVc/GXlPqrFwoHMDSopyIOXRviHj-OaSssX1wCLcBGAs/s1600/sinun_tahtesi.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="295" data-original-width="400" height="236" src="https://2.bp.blogspot.com/-U_KnPFai9KI/WU9XGmDiysI/AAAAAAAAAVc/GXlPqrFwoHMDSopyIOXRviHj-OaSssX1wCLcBGAs/s320/sinun_tahtesi.png" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<o:p>Venla Hiidensalo: <i>Sinun tähtesi</i>. Otava, 2017. 479 s.</o:p><br />
<o:p>Alla Albert Edelfeltin teos <i>Kristus ja Mataleena</i> vuodelta 1890.</o:p><br />
<o:p><br /></o:p>
<o:p>***</o:p><br />
<o:p><br /></o:p>
<o:p><i>– Vanhana on varaa olla rehellinen. Koko minun elämäntyöni on pelkkää hukkaan heitettyä koreilua.</i></o:p></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Kun vasta
pitelen Venla Hiidensalon hiljattain ilmestynyttä, Albert Edelfeltistä kertovaa romaania kädessäni, mietin
haluanko sen Edelfeltin, jonka se ehkä antaa. Odotan kai ennen kaikkea kuvausta
naisia kaltoin kohtelevasta huithapelista, josta en mitenkään voisi pitää. No, <a href="http://kasivarapiirroksia.blogspot.fi/2017/06/mita-pitaisi-ajatella-siita-etta-eli.html">kuten todettua</a>, en pidä Edelfeltiä turhan puhtoisena ennestäänkään. Jotenkin kai
silti pelkään, että taiteilija, jonka monia teoksia hänen erehtyväisyydestään huolimatta suuresti ihailen,
näyttäytyy teoksessa sietämättömänä naistenkaatajana. Miksi? Ehkä olen lukenut
teoksesta jonkun jutun, jossa tämä puoli on painottunut? Niin tai näin, päätän
kuitenkin kokeilla miltä kirja tuntuu.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<i>– Teen tämän sinun tähtesi, tyttö sanoi. –
Kun kerran pyydät.<o:p></o:p></i></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Hyvä niin, sillä jo pian on
selvää, että tulen lukemaan teoksen loppuun. Siinä on mukaansatempaavuutta ja
alusta alkaen myös monitasoisuutta, joka osoittaa yksipuoliset odotukseni omituiseksi, ennakkoluuloiseksi harhaksi. No, totta toki on, että teos on kuvaus myös naistenkaatajasta. Taiteilijasta,
joka perustelee tarvettaan maata mallinsa luomisvoimansa ravitsemisella. Ehkä
se sitten oli niin? Ehkä monet Edelfeltin teoksista olisivat ilman naisia
jääneet maalaamatta? Miten hyvä, että Anna Kortelainen kirjoitti <i>Virginiensä.</i> Ja että Hiidensalo kirjoitti tämän romaaninsa. Onhan nämä naiset vähintäänkin kohtuullista muistaa edes ajatuksina, mahdollisuuksina,
elettyinä kohtaloina. Ja fiktio, kyllä, mahdollistaa juuri mahdollisuuksien tutkimisen, etsimisen.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<i>– Minusta tuntuu, että en pysty maalaamaan
jos pysyttelen kaidalla tiellä. Jokaiseen työhön on laitettava jotain
itsestään. Se ei onnistu jos yhtä aikaa pitää olla kuuliainen aviomies.</i></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Mutta kyllä,
alusta alkaen teos on kuitenkin myös paljon muuta kuin vaihtuvia naisia ja
ohikiitäviä lemmenleikkejä. Pitkin matkaa teos näyttäytyykin minulle ennen
kaikkea melankolisena taiteilijaromaanina, joka pohtii myös elämän
väistämätöntä rajallisuutta ja taiteilijan ja taiteen rehellisyyttä. Tällaisena
se kurottaa hyvin vahvasti myös tähän päivään, taiteilijuuden ajasta aikaan
toistuviin kysymyksiin. Räväkällä <i>Mediahuoralla </i>(2012)<i> </i>kirjailijanuransa aloittaneen<i> </i>Hiidensalon käsissä melankolisuuden rinnalle ja vastapainoksi rakentuu kuitenkin myös tiettyä ilkikurisuutta; melankolisuus ei tässä ole surumielistä uneliaisuutta, vaan juuri ihmisen, taiteilijan ja elämän rajallisuuden läsnäoloa. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<i>Piti maalata vain itselleen. Taiteen piti
olla miellyttämisen tarpeen yläpuolella. Taiteen piti kuvastaa hengen kauneutta.<o:p></o:p></i></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<br /></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<i>Mutta miten sellainen olisi ylipäätään
mahdollista, kun hän oli ostajistaan ja tukijoistaan riippuvainen?<o:p></o:p></i></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
No, ”pidänkö”
teoksen Edelfeltistä? Jotenkin koko kysymys tuntuu nyt triviaalilta tai ainakin
siltä, että sen asettelua pitäisi muuttaa. En ehkä pidä Edelfeltistä sinänsä
(paitsi että hän kohtelee naisiaan miten kohtelee, hän suhtautuu myös kansaan
ja esim. fennomaaneihin omalla etuoikeutetun ylemmyydellään), mutta kyllä,
pidän siitä miten ja millaiseksi Hiidensalo Edelfeltin tässä kertoo. Pidän melankolisen
taiteilijaromaanin tunnelmasta ja siitä, miten Hiidensalo rakentaa teokseensa
ajattomuutta, joka ei tunnu päälleliimatulta. Siitäkin pidän, etteivät asiat
sittenkään ole mustavalkoisia. Siitä, että romaanin Edelfeltiä on kaikessa
erehtyväisyydessään mahdollista myös ymmärtää. Juuri tämä tekee Edelfeltistä ja romaanista myös elämäntuntuisen.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Pidän myös
Hiidensalon kerrontaratkaisusta, jossa hän rakentaa tarinansa paitsi Edelfeltin itsensä (Albertin),
myös nuoren Ansan ja Berta-siskon kautta. Erityisen koskettavia ovat Ansan,
pikku piikasen, osuudet. Myös Berta on hienosti rakennettu. Niihin katkelmiin,
joissa Edelfelt eli Virginien kanssa, olisin sen sijaan kaivannut lisää
syvyyttä, intensiteettiä, jotakin – ehkä siksi, että minulle juuri Virginien
(mahdollinen) kohtalo on tähän asti ollut se tutuin ja koskettavin. Tässä
teoksessa Virginie jää kuitenkin sivurooliin. Koskettavimmaksi kohoaa Ansa, ja
niin toki juuri tämän teoksen kohdalla pitääkin kohota.<br />
<br />
Berta puolestaan
saa teoksessa puhua naisena, jolle ei riitä naiseuden perinteinen malli. Ja
samalla naisena, joka silti on juuri tuon mallin vanki. Berta ei halua olla tyttö,
joka ei koskaan lue yhtään kirjaa ja joka kiristää kureliivinsä niin tiukaksi,
ettei pysty syömään. Ei, Berta haluaa kirjoittaa. Kirjoittava nainen on
kuitenkin vielä kummajainen. Normaalimpaa on ryhtyä opettajaksi, jos ei kerran
mene naimisiin. Ja niin, jonkun on pidettävä huolta kodista, äidistä, veljen
lapsesta – kaikesta siitä, mihin maailmaa matkaava taiteilijaveli ei ehdi.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Bertan ajatusten
kautta teoksessa kiteytyy myös se, miten paljon naista helpommin mies jää historiankirjoihin,
ja edelleen se, miten paljon merkittävään asemaan kohonnut mies saakaan jälkipolvilta anteeksi:</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<i>Runoissa hänen elämänsä rinnastui kaduilla
puhaltavaan tuuleen. Kaupungin kiviset seinät eivät tuulesta hievahtaneetkaan
eikä hänestä jäisi kaduille kaikuakaan. Atte sen sijaan jäisi
historiankirjoihin, se oli jo selvää. Ihmiset etsisivät Attesta tietoa
kirjoista, ihastelisivat hänen taulujaan gallerioissa. Attesta ja tämän
avioliitosta kirjoitettaisiin elämäkertoihin. Atte saisi taiteensa takia kaiken
anteeksi. Taide teki Atten tempuista ikään kuin osan itseään. Ilman niitä ei
olisi hänen taulujaankaan. Attekin oli epäilemättä kärsinyt, mutta hänen
taiteensa olisi kärsimyksen palkka.<o:p></o:p></i></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
(Ja
niin, mietin kyllä, taas, miten paljon olen itsekin valmis antamaan Edelfeltille
anteeksi? Vai olenko? Onko edes kysymys anteeksiannosta? Tarvitseeko
taiteen kokijan antaa anteeksi? Tarvitseeko hyväksyä? Voiko keskittyä vain kokemaan? No, ehkä tämä rönsy oli ainakin ensi hätään jo <a href="http://kasivarapiirroksia.blogspot.fi/2017/06/mita-pitaisi-ajatella-siita-etta-eli.html">täällä</a>.)</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br />
Merkittävänä naishahmona teoksessa näyttäytyy myös Aino Ackté, jonka ympärille Edelfelt kutoo omia rakkaudenunelmiaan. Aino edustaa teoksessa toisenlaista, modernia naista, josta riittäisi vastusta myös Edelfeltin kaltaiselle miehelle. Ainon vie kuitenkin maailma, kihlauskin, vähän samaan tapaan kuin ne ovat vieneet joiltakin toisilta myös Albertin.<br />
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Hienoa on myös keskustella teoksen Edelfeltin kanssa tämän näkemyksistä taiteestaan. Edelfelt
kokee vanhetessaan hyvin vahvasti, kuten alun sitaatti kertoo, että koko hänen ”elämäntyönsä on pelkkää
hukkaan heitettyä koreilua”. Ja kaiken aikaa hän on jo sitä ennenkin rimpuillut
hänelle asetettuja odotuksia vastaan, ainakin mielessään. Edelfeltille
sanottiin:</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<i>Sinun tehtävänäsi on saada kansa näkemään
itsensä. Eikä yksin näkemään, vaan uskomaan itseensä. Kansa pitää saada
näkemään ja kokemaan jokapäiväinen, arkinen elämänsä ainutlaatuisena.<o:p></o:p></i></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Niin: päättyvä 1800-luku tarvitsi kansallistunteen kohottajansa. Mutta teoksen Edelfeltiä eivät kansan
ukot ja akat oikeasti kiinnostaneet. Eikä muuten Kuningatar Blankakaan. Ne aiheet,
joista hänet yhä muistetaan, eivät ehkä aina olleetkaan hänelle itselleen
merkittäviä. Niinkö se siis on, että taiteilijan on myytävä lahjansa yleisön
tarpeisiin? Että on lopulta mahdotonta muuta kuin miellyttää? Antaa sitä mitä
yleisö haluaa? Onko taiteen vapaus väistämättä illuusio?</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<i>Hyvät herrat, esitys on päättynyt. </i><br />
<i>Olen koko
ikäni kohdellut taidetta kuin porttoa.<o:p></o:p></i><br />
<i><br /></i>
***</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Albertin aika
loppuu aikanaan. Jäljelle jäävät kirjeet, sisko, muutamat toiset
elämänkohtalot. Ja niin, ne, jotka jäävät, kertovat meistä siten kuin itse tahtovat. Valitsevat, mikä säilyy ja mikä ei.
Bertakin saa lopulta hetkensä. Ja jää, kyllä vain, historiankirjoihin.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Teoksen viimeistä
osaa, jossa siirrytään aikaan kymmenkunta vuotta Edelfeltin kuoleman jälkeen,
pidän kokonaisuuden kannalta hieman irrallisena. En lörpöttele tästä enempää,
etten (ainakaan enempää) pilaa kenenkään mahdollista tulevaa lukukokemusta, mutta totean, että
minulle tämä teos olisi ehkä toiminut (vielä) paremmin ilman sitä. Kirjailijoilla
on kuitenkin oikeus kirjoittaa teoksensa juuri sellaisiksi kuin heille oikeinta
on, ja Hiidensalolla on ollut tähän ratkaisuunsa omat tärkeät syynsä. Haa –
eläköön taiteen vapaus!</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<o:p><br /></o:p></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
***<br />
<br />
PS.
Pakko on pikkuisen ilkikurinen pilke silmäkulmassa siteerata vielä tämä:</div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<br /></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<i>Yhtä saatanaahan sen kirjailijuudenkin
täytyi olla. Ne piruparat tappelivat avustuksista eikä kukaan ostanut niiden
kirjoja kuitenkaan. Suomalaista lukevaa sivistyneistöä oli vain kourallinen.
Onneksi hän ei sentään ollut kirjailija.</i></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<i><br /></i></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<i><br /></i></div>
Katja / Käsivarapiirroksiahttp://www.blogger.com/profile/14863331206251415068noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-4317561568096764039.post-35281820324054496402017-06-21T13:02:00.000+03:002017-06-21T13:02:40.378+03:00Mitä pitäisi ajatella siitä että... eli etsiskeleviä ajatuksia taiteilijoiden erehtyväisyydestä<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-T6y9Yf9SwWk/WUjsc9zGz1I/AAAAAAAAAU4/RuyK3Bx_5nIBsGGBINXhW03n9ZhhYDjBwCLcBGAs/s1600/virginie2.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="308" data-original-width="400" height="246" src="https://1.bp.blogspot.com/-T6y9Yf9SwWk/WUjsc9zGz1I/AAAAAAAAAU4/RuyK3Bx_5nIBsGGBINXhW03n9ZhhYDjBwCLcBGAs/s320/virginie2.png" width="320" /></a></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Albert Edelfelt, <i>Virginie (La parisienne),</i> 1883</div>
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Katselen työpöytäni
neilikkamaljakkoa vasten nojaavaa Albert Edelfeltin <i>Virginietä</i>. Ajattelen, niin kuin aina, että Virginie on kaunis,
sekä naisena että teoksena. Ajattelen myös Venla Hiidensalon hiljattain ilmestynyttä romaania <i>Sinun tähtesi</i> (2017), jota olen juuri aloitellut. Törmäsin teokseen kirjaston palautushyllyssä ja mietin haluanko lukea sen, haluanko sen Edelfeltin jonka se
ehkä antaa. Pyörittelin kirjaa hetkisen ja päätin sitten ottaa sen mukaani, kokeilla miltä se tuntuu ja katsoa
sitten, jatkanko eteenpäin. Muistutin myös itseäni siitä, että olen lukenut jo Anna Kortelaisen ihanan,
hurmaavan, lumoavan <i>Virginien!</i>
ja tiedän kyllä (tai ainakin vahvasti otaksun), ettei Edelfeltin ihmisyys kaikilta osin ollut yhtä kaunista kuin hänen
taiteensa. Tiedän, että kauniin Virginien kohtalo ei välttämättä ollut kaunis.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Annan
sormenpäideni hetkeksi pysähtyä ja katselen myös kaunista kirjoittavaa naista
blogini bannerissa. Teoksen ranskankielinen nimi on <i>La réponse</i>, vastaus. Mietin, millainen tarina tähän teokseen
kätkeytyy. En tiedä, näen vain kauniin kuvan kauniista naisesta. Mahdollisen
tarinan saan itse kertoa niin kauan kuin en tiedä mitään, ja juuri nyt teos
kertoo minulle ennen kaikkea kirjettä hento hymy huulillaan kirjoittavasta naisesta. Kuka nainen on? Kenelle hän kirjoittaa? Mitä ja miten? Ja kyllä, jonakin päivänä, jos mahdollista, haluan ottaa selvää. Ehkä hänestäkin kerrotaan jossakin Edelfeltiä käsittelevässä teoksessa. (Tiedätkö sinä hänestä jotakin? Jos, kerro!) Virginiestä jo tiedän (tai ainakin otaksun) Anna Kortelaisen ansiosta enemmän – hänestä on olemassa ainakin mahdollisuus, tulkinta. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Niin. Hiidensalon teos on vasta aluillaan, mutta mietin jo, enkä ensimmäistä kertaa, enkä vain
Edelfeltin suhteen, missä määrin taiteilijan taidetta ja muuta elämää ”pitää”
tai ”on oikein” lukea suhteessa toisiinsa. Ja nyt mietin siis ennen kaikkea
niitä taiteilijoita, joiden muut teot ja/tai ajattelutavat ovat olleet tavalla
tai toisella enemmän tai vähemmän kyseenalaisia; taiteilijan elämän ja teosten suhde sinänsä on toinen kysymys, jota myös usein pohdin, mutta en juuri nyt. Nyt mietin, saako ihailla, rakastaa, kunnioittaa sellaisen taiteilijan elämäntyötä, jonka elämässä ehkä muilta osin olisi ollut toivomisen varaa. Ja ei, en nyt tosiaan ajattele vain Edelfeltiä, ajattelen taiteilijoita ylipäätään.<br />
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
No niin.
Tietenkin saa. Vaikka tiedän (tai – edelleen – ainakin vahvasti <i>otaksun</i>), että Edelfelt
jätti esimerkiksi naissuhteissaan paljonkin toivomisen varaa, en voi olla rakastamatta
hänen teoksiaan. Ilman häntä minulla ei olisi Virginietä pöydälläni eikä
kirjettä kirjoittavaa naista tuossa yllä (mutta kyllä, ei esimerkiksi
juuri Virginietä olisi myöskään ilman häntä itseään). Ja vaikka tiedän (tai niin, ainakin <i>otaksun</i>, näin ajan ja kirjallisuuden takaa katsovana), ettei esimerkiksi Jean Sibelius ollut aina puolisona kaikkein ihanteellisin, en voi olla
arvostamatta hänen työtään (vaikka – niin, en voi myöskään olla ajattelematta, miten tärkeä rooli Ainolla siinä kaikessa oli). Ja Runeberg, no niin, eipä hänkään kovin
ihanteellinen aviomies ollut, mutta miten kauniisti hän kirjoittaakaan
esimerkiksi <i>Hannassa</i>. Miten voisin
olla arvostamatta kansallisrunoilijaamme? (Miten, vaikka taidankin arvostaa vielä enemmän Fredrikaa?)</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Sitten on niitä vähän toisenkinlaisia kysymyksiä. Niitä, että mitä pitäisi ajatella, kun joku on vaikkapa tukenut natseja? Tähänkin kysymykseen törmäsin aivan hiljattain, kun olin
juuri lukenut Knut Hamsunin <i>Viktorian</i>
(1898) ja kurkkasin Hamsunia Wikipediasta: tietoaittamme kertoi, että Hamsun
tuki Norjan natsimiehittäjiä toisen maailmansodan aikana. Vuosikymmeniä <i>Viktorian </i>jälkeen, mutta silti. Järkyttävää, tietenkin. Silti
en voi olla ajattelematta, että Hamsun kirjoitti <i>Viktoriaansa</i> hyvin kauniita sanankäänteitä.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Niin. Mitä siis
ajattelen? Sitä kai, että vaikka on tekoja ja ajattelutapoja, joita en
(naisena, ihmisenä, tämän ajan lapsena jne.) voi hyväksyä, en voi katsoa
taidetta näiden tekojen ja ajattelutapojen läpi. Tai – niin. Huomaan, että
sormenpääni pysähtyvät taas. Katson Virginietä ja ajattelen silmäkulmien surua.
Enkö pääsekään johtopäätökseen? Teot ja ajattelutavat, kun niistä tietää (tai otaksuu tietävänsä) saattavat tavalla tai toisella sittenkin vaikuttaa siihen, miten teoksen näkee. Jos en olisi lukenut Virginiestä, katselisin häntä ehkä toisin. Ja, tärkeää: <i>haluan </i>olla lukenut hänestä, <i>haluan </i>että minulla ovat häntä koskevat tietoni ja otaksumani. Haluan siis kai tietää myös Edelfeltin epätäydellisyyden.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Olisiko hyvä,
jos ei tietäisi taiteilijasta liikaa tai juuri mitään? Entä jos ja kun haluaa
ymmärtää myös sitä maailmaa ja elämää jossa taide on tehty? Minä haluan, ja etenkin juuri vuosisadanvaihde on aikaa, jonka taidetta haluan lukea ja katsella myös oman aikansa kulttuurisissa ja yhteiskunnallisissa kehyksissä. Toisinaan se tarkoittaa myös kiinnostusta taiteilijoiden
henkilöhistoriaan. Sitä, että taiteilijan elämä ja taide sekä kietoutuvat
toisiinsa että pysyvät erillään – että haluan tutkiskella taiteilijaa ja hänen tuotantoaan siinä
ajassa ja elämässä, jossa hän on elänyt, ja olla kai silti vapaa ihailemaan, arvostamaan
ja rakastamaan hänen taidettaan silloinkin, kun se muu elämä jättäisi sitä toivomisen varaa. Kai sitten olen valmis näkemään ihmiset juuri sellaisina kuin
he ovat: erehtyväisinä. (Olenko? Entä ne natsit?)</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
No, olen iloinen että törmäsin tuohon Hiidensalon
romaaniin ja että päätin sen lukemista tunnustella. Nyt minua
kiinnostaa sivu sivulta enemmän, millainen Edelfelt teokseen piirtyy. Kiinnostaa, vaikkei se
Edelfelt selvästikään kaikilta osin ole ihminen, josta pidän. Mutta – no niin – eihän hän ole minulle täydellinen tai puhtoinen ennestäänkään. Mutta kaikessa siinä epätäydellisyydessäänkin hän maalasi minulle <i>Virginien</i>. <i>Kirjettä kirjoittavan naisen</i>. <i>Kesän</i>. <i>Kuningatar Blankan</i>. Mitä hän sitten elämässään muuten typerehtikin, hänen elämäntyönsä hehkuu minulle taiteemme ihanaa, rakasta, kaunista kultakautta. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br />
Ehkä on niin, että tässä, niin kuin monessa muussakin kysymyksessä, on monta rönsyilevää vastausta?<br />
<br />
PS. Ja kyllä, tietenkin romaanin Edelfelt on myös (tai ennen kaikkea) fiktiota, ajatus ja tulkinta siitä mitä ja miten olisi voinut olla. Mutta fiktion ympärillä (tai sisällä, miten sen sitten ajatteleekin), on myös säikeitä siitä mitä oli.<br />
<br /></div>
Katja / Käsivarapiirroksiahttp://www.blogger.com/profile/14863331206251415068noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-4317561568096764039.post-36976507616444585732017-06-18T10:27:00.000+03:002017-06-18T10:40:33.353+03:00Kaltaisuuksia<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Koristelin eilen
tätä uutta vihkostani. Kääräisin vähän kansipaperia, liimasin kuvia. Sen
jälkeen kirjoitin pitkän kirjoituksen. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Kirjoitin toisista samankaltaisista vihkoista,
joita olen ostanut päiväkirjoikseni yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Kirjoitin
baskerista, jollaista olen käyttänyt vielä kauemmin (ja joka
kahdenkymmenenviiden vuoden jälkeen oli lopulta pakko vaihtaa uuteen).
Kirjoitin sormuksesta, kukista, väreistä, kirjoista ja kirjailijoista.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<o:p><br /></o:p></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<o:p>Valitsin myös kuvan. Asettelin sen tekstin lomaan. Näin:</o:p></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<o:p><br /></o:p></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
"Jo
puoli elämää, vähän ylikin, on mukanani kulkenut myös rakkauteni</div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
Helene
Schjerfbeckin taiteeseen:<br />
<br /></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<br /></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-mA6e8vITRUQ/WUYolT18UXI/AAAAAAAAAUo/OTnNEWWCzDI7lepWALJYNZxxev1PcJzWACLcBGAs/s1600/tanssikengat.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="343" data-original-width="400" height="274" src="https://2.bp.blogspot.com/-mA6e8vITRUQ/WUYolT18UXI/AAAAAAAAAUo/OTnNEWWCzDI7lepWALJYNZxxev1PcJzWACLcBGAs/s320/tanssikengat.png" width="320" /></a></div>
<br /></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<o:p><br /></o:p></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<o:p>
</o:p></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
Helene
Schjerfbeck: <i>Tanssikengät</i>, 1882."</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br />
<br />
Niin: kirjoitin
kaltaisuuksista ja mieltymyksistä, siitä miten ihminen saattaa pitää
samantapaisista asioista vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, vaikka ajassa ja elämän
tuulissa aina myös muuttuu, kerrostuu. Kirjoitin, että pitää olla tilaa
kummallekin, sekä pysyvyydelle että muuttumiselle ja sekä ihmisessä että
elämässä. Kirjoitin, että juuri tasapaino on hyvä, tässäkin – se, että saa sekä muuttua
että pysyä samanlaisena, itselle sopivassa suhteessa. Kirjoitin, että ihminen ja elämä ovat ylipäätäänkin sellaisia, että kaikki uusi rakentuu sille pohjalle, joka
jo on. Että kaikki, mitä teemme tänään ja huomenna, rakentuu aiemmin kokemamme
ja tekemämme jatkoksi.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Kirjoitus
rönsyili, harhaili, en saanut siihen otetta. Ajatukset sumenivat toistensa
lomaan ja tuntui, että eksyin taas kauas, paljon kauemmas kuin tässä kohtaa oli tarpeen. Lopulta huomasin, että halusin oikeastaan sanoa vain tämän: </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<i>Uudella vihkollani on <a href="http://kirjojenkamari.blogspot.fi/" target="_blank">vanhat kääreet</a>. Saan
kirjoittaa uutta samantapaisiin kansiin, samantapaiselle paperille. Tuntuu
omalta. Oikealta. Minulta. Siltä, että on hyvä jatkaa. <o:p></o:p></i></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Siinä kaikki. Pyyhin muun pois. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
Katja / Käsivarapiirroksiahttp://www.blogger.com/profile/14863331206251415068noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-4317561568096764039.post-21903940911125172632017-06-12T08:28:00.000+03:002017-06-12T08:28:57.684+03:00Miete maanantaille<br />
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-LLGA3uiW9Ck/WT4l5yEbaTI/AAAAAAAAAO0/_fQONPySdEQPyjqIZrPuM39OGTlPkqAEACLcB/s1600/neilikat3.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="276" data-original-width="350" height="252" src="https://1.bp.blogspot.com/-LLGA3uiW9Ck/WT4l5yEbaTI/AAAAAAAAAO0/_fQONPySdEQPyjqIZrPuM39OGTlPkqAEACLcB/s320/neilikat3.png" width="320" /></a></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
"<i>Unelma on paras perusta tulevaisuuden luomiselle</i>." </div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
- Victor Hugo -</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Muistetaan siis unelmoida myös tänään.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
Katja / Käsivarapiirroksiahttp://www.blogger.com/profile/14863331206251415068noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-4317561568096764039.post-88397767574728739002017-06-09T15:32:00.000+03:002017-06-17T22:41:03.022+03:00Kesäkuun päivät...<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-CMztuNifNIw/WUV_h9lwFvI/AAAAAAAAAS8/3cA0WgByqZkkh2lQ5vbE7rUWfwXCNguKgCLcBGAs/s1600/edelfelt_kesa.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="246" data-original-width="350" height="224" src="https://3.bp.blogspot.com/-CMztuNifNIw/WUV_h9lwFvI/AAAAAAAAAS8/3cA0WgByqZkkh2lQ5vbE7rUWfwXCNguKgCLcBGAs/s320/edelfelt_kesa.png" width="320" /></a></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Albert Edelfelt: <i>Kesä</i>, 1883.</div>
<br />
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Kesäkuun päivät
ketjuuntuvat jo. Siitä, kun lapsilla alkoi loma, alkaa olla jo viikko. Onko se
vähän vai paljon, ehkä sekä että. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Päivät ovat
pehmeitä ja täyteläisiä samaan aikaan. Pidän niistä. Iltaisin kävelen alkukesän
heleässä vihreässä ja hengitän sen nuoruutta. Vielä on kaikki alullaan, kesän
ensihetket vasta. Olen onnellinen siitä, että on juuri tämä vuodenhetki, juuri
nyt. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Ja ajattelen,
tietenkin, käsikirjoituksiani maailman tuulissa ja sitä, miten en tiedä mitään
siitä mitä ne matkallaan kohtaavat. Välillä ajattelen sitäkin, että ehkä jo ennen
joulua kuulen sentään jotakin, saan jostakin vastauksen, mikä se sitten onkin, ja
sitten ajattelen, taas, että kirjoittajan taival on kai tässäkin kohtaa
malttamisen taival. Asiat tapahtuvat hitaasti (jos ollenkaan, olin myös vähällä kirjoittaa, mutta muistin sentään, että tapahtuuhan ainakin itse kirjoittaminen). Niin, kaikki ottaa aikansa,
tarinoiden kypsyminen ja myös odottaminen sen jälkeen. Onneksi ei oikeastaan
ole kiire, ei minnekään. Onneksi se on juuri niin, että tärkeintä on matka
itse.<br />
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Nyt kirjoitan vuoroin ryöpsähtäen ja vuoroin hitaasti satunnaisia säkeitä ja katkelmia rakenteilla oleviin alkuihin. Menen mahdollisuuksiin, tunnustelen
niitä. Ja tiedän, että näistä säkeistä ja katkelmista ja aluista ja mahdollisuuksista lähtee taas hiljalleen rakentumaan uusia tarinoita, maailmoita, matkoja. Sitä en ehkä vielä tiedä, mistä lopulta tulee valmista, ensin tai ollenkaan. Mutta jostakin tulee, hiljalleen ja omaan tahtiinsa, niin uskon.<br />
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Välillä vain istun teekuppi kädessä. Katselen taivasta, joka eri
päivinä ja iltoina on erilainen. Toisina päivinä ja iltoina se on kirkas ja avara. Toisina harmaa,
melankolinen. Mutta aina siinä on äärettömyys.<br />
<br /></div>
Katja / Käsivarapiirroksiahttp://www.blogger.com/profile/14863331206251415068noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-4317561568096764039.post-81091110139573952532017-05-31T09:43:00.000+03:002017-06-17T22:16:35.283+03:00Toukokuun viimeisenä päivänä<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<o:p> </o:p><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-MMcJsgutUjg/WUWADF4MrRI/AAAAAAAAATE/xOgQjQNcvJEcMnbxSZ_Ox3uAfZ-KM7gaQCLcBGAs/s1600/omenankukkia.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="244" data-original-width="300" src="https://1.bp.blogspot.com/-MMcJsgutUjg/WUWADF4MrRI/AAAAAAAAATE/xOgQjQNcvJEcMnbxSZ_Ox3uAfZ-KM7gaQCLcBGAs/s1600/omenankukkia.png" /></a></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
On ollut
merkillinen toukokuu. Kevät on tänä vuonna ollut hidas, viivyttelevä, mutta
jonakin päivänä taivas silti äkkiä säteili valoa ja lämpöä ja maailma oli
hetkessä vihreä. Tänäänkin päivä alkaa sateisena, harmaana, hieman
surumielisenä, mutta illaksi on taas luvattu kirkastuvaa. Jotenkin pidän tästä,
vaihtelun symboliikasta. Pidän harmaasta, mietiskelevästä uneliaisuudesta,
mutta myös kevään lempeästä valokylvystä jonka alle saa mennä jäseniään ja
ajatuksiaan ojentelemaan, hypähtelemään keveitä kevätaskelia. Huomenna onkin sitten
jo kesä, ainakin jos kuukausien nimiä uskotaan. Epävakaata taitaa kyllä edelleen
olla, mutta ehkä se kesä sieltä silti tulee. Se pehmeä kaksikymmentä astetta ja
lempeä tuuli. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Jotenkin kivasti, kutittelevasti, minusta tuntuu, että jokin
tämän hitaan ja lopulta niin äkkiä vihreäksi ryöpsähtäneen kevään rytmissä on sopinut minulle ja kirjoittamiselleni. Olen hidas ja kypsyttelevä, mutta
joskus tulee silti hetkiä, joina minussakin ryöpsähtää. Tämä on nyt yllättäen ollut sellainen
kevät, jona olen saanut valmiiksi kaksi hitaasti kypsynyttä käsikirjoitustani.
Näin tosin ehkä toivoinkin, mutta yllättää se minut silti. Ja ehkä se on
merkillistä tai sitten ei, tämä samanaikaisuus, ehkä joskus vaan tulee hetkiä, joina keskeneräiset
kirjoitukset ovat valmiita kypsymään ja/tai kirjoittaja päästämään
kirjoituksistaan irti, laskemaan lapsensa maailmalle yhden kerrallaan. Ja kyllä,
kypsyttelyä sekin taitaa vaatia, irtipäästäminen. Se, että ymmärtää tekstinsä
olevan sellaista, että sen voi jo maailmaan päästää. (Ja nyt minussa herää, ihan yhtä äkkiä, ajatus siitä, että ehkä tekstit ovatkin kuin me ihmiset, että sekä ne että me
joudumme lopulta astumaan maailmaan yhtä keskentekoisina, oppimaan kohtaamisista,
kokemuksista.)</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Niin. Tämä toinen
käsikirjoitukseni on lapsille ja hyvin erilainen kuin se romaanikäsikirjoitus.
Kuitenkin niissä on ehkä myös jotakin samaa. Luulen, että juuri niin se usein
onkin – ja tietenkin on – että kaikki yhden ja saman kirjoittajan kirjoitukset kantavat niiden samojen sormenpäiden kosketuksia. Jännittää kyllä, vähän, kun lentää pesästä
tämä toinenkin lapsi. Ja sitten kuitenkaan ei. Eniten tuntuu hyvältä, siltä
että nämä kaksi ovat saaneet minusta kasvaa ja nyt saavat kokeilla siipiään. Minä,
äiti, en kai voi muuta kuin odottaa ja toivoa lapsilleni kaiken hyvän, laskea sitten kädet
kohdun päälle, kuunnella uusien hiljakseen kasvavien pienokaisten pehmeitä
liikahduksia.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Toivotan hyvää alkavaa kesäkuuta, sellaista lempeälämpöistä, ja tuulen kevyttä kuiskuttelua ♥</div>
<br />
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
Katja / Käsivarapiirroksiahttp://www.blogger.com/profile/14863331206251415068noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-4317561568096764039.post-42174062074809246342017-05-27T14:53:00.001+03:002017-06-18T09:45:18.007+03:00Ne mahdollisuudet ja ideat...<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-Fypph_o579g/WUYhZy6zCOI/AAAAAAAAATk/fNaKsLlqRBoCCF1l8xMcZ1qZMkUPgrQYQCLcBGAs/s1600/marias.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="311" data-original-width="400" height="248" src="https://4.bp.blogspot.com/-Fypph_o579g/WUYhZy6zCOI/AAAAAAAAATk/fNaKsLlqRBoCCF1l8xMcZ1qZMkUPgrQYQCLcBGAs/s320/marias.png" width="320" /></a></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<br />
Olen lukenut
Javier Maríasin romaanin <i>Rakastumisia</i>.
Ajatellut vähän – kas vain – rakastumisia. Ja kirjallisuuttakin. Ehkä
enemmän jälkimmäistä kuin edellistä. En siksi, että rakastuminen olisi vähemmän
tärkeää kuin kirjallisuus. Ei ole, tietenkään. Miten paljon ylipäätään olisi
kirjallisuutta, jos ei olisi rakastumisia? Ehkä olenkin ajatellut
kirjallisuutta enemmän ihan vaan siksi, että <i>Rakastumisia</i> on juuri kirjallisuutta. Ja kirjallisuutta, jossa
pohditaan kirjallisuutta. Kirjallisuuden tarjoamia mahdollisuuksia ja ideoita. Vaikka toki niitä rakastumisiakin.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; tab-stops: 93.0pt; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<i>Kyseessä on romaani, ja mitä siinä tapahtuu
on se ja sama, se unohtuu heti kun se on luettu. Kiinnostavia ovat ne
mahdollisuudet ja ideat, jotka romaanit meihin ujuttavat ja tuovat luoksemme
kuvitteellisten tapaustensa kautta, ne jäävät meihin pysyvämmin kuin oikean
elämän tapaukset, ja muistamme ne paremmin.</i> (Javier Marías: <i>Rakastumisia</i>, suom. Tarja Härkönen.)</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Ehkä myös tälle Maríasin romaanille käy
hiljalleen näin. Ehkä jo pian unohdan Marían, Díaz-Varelan, Luisan, Miguelin,
Ruibérrizin. Unohdan, kuka rakastui keneen ja mitä siitä ehkä kenellekin seurasi. Ja ehkä
sillä ei sitten ole niin väliäkään. Ehkä tarina tarvitaan juuri siihen, että ne <i>mahdollisuudet ja ideat </i>siirtyvät teoksesta lukijaan, eikä tarina itsessään tosiaan ole olennainen. Tai onhan se, on toki, mahdollisuudet ja ideat
siirtyvät lukijaan todennäköisemmin jos tarina kykenee puhuttelemaan lukijaa,
pitämään lukijasta kiinni. Mutta eikö se silti tosiaan monesti mene juuri niin
– niin että myöhemmin sitä muistaa ehkä tunnelman, ehkä jotakin utuista siitä että
piti teoksen kerronnasta, rytmistä, soinnista, muistaa kenties jonkun
kiinnostavan yksityiskohdan (vaikka ei ehkä juuri sitä, mistä se olikaan
peräisin), muistaa ehkä jopa itsensä lukemassa teosta tietyssä tilanteessa,
tietyllä hetkellä, muistaa miten piti teosta kädessään ja miten senhetkinen elämänkertymänsä mukanaan meni sen kantaman tarinan maailmaan, mutta
tarinaa sinänsä ei ehkä muista, ei henkilöitäkään, ei vaikka lukiessaan luuli
ettei unohtaisi ikinä. Ja silti – niin, silti teos on saattanut jäädä meihin asumaan, käynnistää meissä ajatuspolkuja, joiden alkuperää emme ehkä enää tavoita mutta jotka kaiken aikaa kasvavat meissä omiin suuntiinsa, mahdollisuuksina ja ideoina.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Onko se sitten
sääli, tämä rajallinen ja joskus hieman kummallisestikin valikoiva muisti?
Aiemmin olen ehkä ajatellut, että on. Että on surullista, ettei muisti kykene
kannattelemaan luettua(kaan) kuin hetken. Mutta ehkäpä se ei menekään niin.
Ehkä on tarkoituskin, että ihminen unohtaa. Ehkä on tarkoitus, että asioista tulee utuisia, että
ne hälvenevät toistensa sekaan ja lomaan, ja myös kypsyvät juuri siellä,
utuisina toistensa seassa ja lomassa. Ehkä on tarkoitus, että tilan saavat juuri mahdollisuudet ja ideat. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Ehkä on myös
niin, että niitä tarinoita tarvitaan lihaksi mahdollisuuksien ja ideoiden ympärille? Kyllä,
minä ajattelen äkkiä kirkkaasti (ainakin juuri nyt), niin se on, juuri
niin. Ensin on kirjoittaja ja mahdollisuus ja idea, sitten vasta tarina. Ja
sitten on lukija ja tarina, lopulta ehkä jälleen idea ja mahdollisuus. Onko se
sitten sama idea ja mahdollisuus kuin alun perin, se on kai jo toinen juttu.</div>
<br />
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
Katja / Käsivarapiirroksiahttp://www.blogger.com/profile/14863331206251415068noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-4317561568096764039.post-61891134896830931462017-05-23T08:54:00.000+03:002017-06-18T09:47:13.757+03:00Perhosia<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-RahfB9nf9SU/WUYh7OqtXFI/AAAAAAAAATs/6T5Cb84khkwy0QJY1Q0r1O0p0esIv8nLwCLcBGAs/s1600/perhoset.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="311" data-original-width="400" height="248" src="https://2.bp.blogspot.com/-RahfB9nf9SU/WUYh7OqtXFI/AAAAAAAAATs/6T5Cb84khkwy0QJY1Q0r1O0p0esIv8nLwCLcBGAs/s320/perhoset.png" width="320" /></a></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<br />
Vatsanpohja
lepattaa perhosia, jotka nousevat rintaan asti. Lähetän käsikirjoitustani maailmalle
kustantamo kerrallaan. Monelleko lopulta, en vielä tiedä. Koetan kai valita
niitä, joille arvelen sen olevan mahdollinen tartuttava. Ja kyllä, tiedän että
todennäköisyyslaskelmat ovat jokseenkin lohduttomat (yksi tuhannestako
huolitaan?), mutta vatsanpohja lepattaa silti, ihan niin kuin olisi kuitenkin
mahdollista että juuri minun käsikirjoitukseeni silti tartutaan, kaikista
epätodennäköisyyksistä huolimatta (ja onhan se, ainakin <i>periaatteessa</i>, koska aina <i>joku</i>
siitä tuhannesta valitaan), vai siksikö se sittenkin lepattaa että mitä jos ei,
mitä jos ei se kelpaa, minun lapseni jota olen niin kauan rakkaudella ravinnut
ja kasvattanut, vai lepattaakohan se ehkä ihan vaan siksi että tämä on askel johon aina väkisinkin liittyy vähän vapinaa, oman tekstin altistamiseen
maailman tuulille. Niin, ehkä se lepattaa vähän tätä kaikkea, koko tätä hetkeä
jona tämä tapahtuu, ja ehkä perhoset ovat juuri siksi myös kaikenkirjavia,
vähän jokaista väriä. Yksi perhonen, ehkä sinipunainen, lepattaa kuitenkin myös sitä, että mitä ikinä tapahtuukin tai ei tapahdu, kirjoittaminen itsessään on ollut ja on tärkeää.</div>
Katja / Käsivarapiirroksiahttp://www.blogger.com/profile/14863331206251415068noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-4317561568096764039.post-28273430667876811772017-05-21T16:51:00.000+03:002017-06-17T22:40:33.096+03:00Hymyjä<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
<o:p> </o:p> </div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-5kj3XMziX_o/WUWFdous09I/AAAAAAAAATU/GfS96YYF13UXiDr9jCIo_xR3fMY4joMPACLcBGAs/s1600/monet_kevat.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="306" data-original-width="400" height="244" src="https://4.bp.blogspot.com/-5kj3XMziX_o/WUWFdous09I/AAAAAAAAATU/GfS96YYF13UXiDr9jCIo_xR3fMY4joMPACLcBGAs/s320/monet_kevat.png" width="320" /></a></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Claude Monet'n keväthehkua vuodelta 1872.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
Tänään
hymyilyttävät: </div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
toukokuun valo
ja muutamassa päivässä vyörynyt vihreä, </div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
melkein
ryöpsähtäen, vähän kuin tämän hitaan mutta äkkiä kiihkeän kevään tahtiin kirjoitetut uudet sivut ja se, että yhden kirjoituksen valmistuminen (tai ainakin "valmistuminen") ei
johtanut hämmentyneeseen tyhjyyteen niin kuin se olisi voinut vaan päinvastoin palavaan
haluun kirjoittaa uutta (ja ei, kaikesta uudesta ei ole sellaisenaan miksikään,
mutta uudessa on aina siemen ja se riittää, riittää hyvin),</div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
pöydän ihanat, syvänpinkit
neilikat (niin, miten tärkeää onkaan ihmiselle kauneus, ihan oikeasti), </div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
ja tietenkin: omat
rakkaat ympärillä, joka päivä, ja myös muut tämän valoisan maailman lämpimät,
hyväntahtoiset ihmiset,</div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
viisas
päiväkirjakalenteri joka välillä tarjoaa niin oivaltavia mietelauseita että
voin leikkiä että se puhuu suoraan minulle (niin kuin puhuukin, minulle ja
kaikille muillekin joilla on samanlainen), </div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
ja se että melkein tekisi mieli juosta, juosta tuuleen ja veteen, vaikka en ole ollenkaan juoksuihmisiä, ehdin hyvin kävellen mutta ajatus juoksemisesta tuntuu silti merkitsevän jotakin hyvää,</div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
ja ylipäätään
kaikki tämä hyvä mitä on ja kaikki se hyvä mikä on mahdollista, se että saa elää ja rakastaa ja kirjoittaa ja olla vuodenaikaihminen,</div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
ja niin – se,
että sentään joskus muistaa kirjata hymyt ylös tai ainakin niistä muutaman, ei ihan pieni hymy sekään.</div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
Hymyilevää alkavaa viikkoa ♥</div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
</div>
Katja / Käsivarapiirroksiahttp://www.blogger.com/profile/14863331206251415068noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-4317561568096764039.post-27617785899195980582017-05-19T19:25:00.000+03:002017-06-18T09:49:15.635+03:00Kolme alkua tai ehkä enemmän<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-tl2cM1F-RYY/WUYiZJ3ow2I/AAAAAAAAATw/eM3POMxPQQQh1v1_ps6rYUhqEX_oVYt3ACLcBGAs/s1600/sina_se_olet.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="318" data-original-width="400" height="254" src="https://4.bp.blogspot.com/-tl2cM1F-RYY/WUYiZJ3ow2I/AAAAAAAAATw/eM3POMxPQQQh1v1_ps6rYUhqEX_oVYt3ACLcBGAs/s320/sina_se_olet.png" width="320" /></a></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
</div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
Joskus tarina alkoi näin:</div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<br /></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<i>Kevät. Kevät niin kuin silloin kauan sitten
ja kevät nyt, taas.<o:p></o:p></i></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<br /></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<o:p>***</o:p></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<o:p><br /></o:p></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Mitä
käsikirjoitukselle tapahtuu kun sen kirjoittaa uudelleen? Ja ehkä vielä
uudelleen? Ja vielä? Tuleeko siitä kerta kerralta parempi? Vai huonompi? Syveneekö se, niin kuin ehkä toivon? Vai menettääkö se uudelleenkirjoituksessa jotakin siitä hurmahengestä, jossa
ensimmäinen versio on ehkä kirjoitettu? Jos, niin onko se hyvä vai paha?
Tekeekö uudelleenkirjoittaminen tarinasta ehkä kokonaan toisen? Ovatko
viimeisen version henkilötkään enää samoja kuin ensimmäisen? Entä mitä tapahtuu
sille, mitä tarinallaan ehkä haluaa sanoa? Pysyykö sanottava samana vai muuttuuko se(kin)?
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Minulla on
tarina, jonka olen kirjoittanut moneen kertaan. Tai ainakin muutamaan. Välillä tarina on levännyt, pitkäänkin, mutta sitten minun on ollut pakko tarttua siihen taas. Välillä olen miettinyt, että ehkä tämä tarina on vain yksi niistä harjoituskappaleista, joilla etsin (yhtä) omaa tapaani kirjoittaa.
Välillä taas olen ajatellut niin, että voisi se olla muutakin. Niin tai näin, rauhaa tarina ei ole antanut. On ollut pakko kirjoittaa se vielä kerran. Antaa sille vielä se yksi mahdollisuus tai minulle sen kirjoittajana. Sen suurempaa mystiikkaa tässä rauhattomuudessa tuskin on, vaikka kirjoittaminen ylipäätään myös mystistä onkin. Minun on vain ollut mahdotonta päästä(ä) irti ennen kuin olen kirjoittanut tarinan pois. Pois
ajatuksista ja toisten tarinoiden tieltä. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
***</div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<br /></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
Ja välillä tarina alkoi näin:</div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<i>Aamulla valo paistaa minua silmiin, pakottaa
katseeni auki.<o:p></o:p></i></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<o:p><br /></o:p></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
***</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
En tiedä, onko
käsikirjoituksesta tullut uudelleenkirjoittamisen prosesseissa parempi. Ehkä
silti uskallan luulla että on, ainakin vähän. Erilainen siitä on ainakin
tullut. Sekä vähän että paljon. Tarinassa ja kerronnassa on edelleen paljon
samaakin, mutta myös paljon sellaista, jota niissä ei aiemmin ole ollut. Ja paljon
on pudonnut pois. Myös alku, ensimmäinen lause, on matkan varrella muuttunut.
Tietenkin, koska muuttunut on myös kokonaisuus. Nimikin.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Välillä olen kyllä
miettinyt sitäkin, miten paljon oikeastaan "kannattaa" antaa yhdelle tarinalle
aikaa, kun ei ole mitään takeita siitä mitä siitä tulee vai tuleeko. Mutta toisaalta: mitä se tuleminen on? Sitäkö,
että käsikirjoitus painetaan kirjaksi? No, sitäkin. Mutta se on myös omanlaiseksi
kirjoittajaksi tulemista, sitä että askel askeleelta oppii ymmärtämään omaa
kirjoittamistaan ja sitä, mitä, miksi ja miten haluaa kirjoittaa. Ja minusta –
niin, minusta on paljon jo se. Niin paljon, että aikaa ei ehkä ole edes tarpeen laskea.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Juuri nyt minulla
on kevyt olo. Vaikka samalla runsas, täysi. Sellainen, että tämä tarina on valmis kokeilemaan uusia siipiään ja minä sitä myöten vapaampi toisille tarinoille, jotka sormenpäitä kutittavat. Tunne siitä, että tarinoita ja sanoja on, tuolla jossakin, minussa, ja että nekin saattavat jonakin päivänä olla uusia valmiiksi kirjoitettuja kirjoituksia, on hyvä,
ihana, melkein huikea. Vähän samantapainen kuin tuo elämännälkäinen kevään vihreä. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Ja niin, jos tästä tarinasta ei ole saamaan siipiinsä tuulta, minä kerään siitä toisiin tarinoihin sen mikä siinä on
parasta. Rakennan yhä uusia alkuja, uusia tarinoita. Ja sen minä jo melkein tiedän, että on asioita, jotka joka tapauksessa pysyvät. Sanoja, kysymyksiä.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
***</div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<br /></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
Tänään
tarina alkaa näin:</div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<br /></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<i>Sinä se olet.</i></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
<i><br /></i></div>
<div align="center" class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: center;">
***</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<br />
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Ja kyllä,
tietenkin minä leikittelen sillä ajatuksella, että tästä alusta kasvaisi kirja. Millainen
alku kirjaan silloin lopulta kirjoittuisi? Millaiseksi tarina kypsyisi? Olisiko ensimmäinen lause yhä tuo, joka se on nyt? No,
sitä minä en tietenkään tiedä. En vielä enkä ehkä koskaan. Mutta sen minä
tiedän, että tämä kertomus ei ole vain melkein kirjoitettu vaan kirjoitettu, olemassa. Tämä on kokonainen tiedosto ja pinkka paperia. Tämä on
kertomus, joka sai kasvaa. Henkilöitä, jotka saivat. Ja se, juuri se, on tärkeää juuri nyt. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
Katja / Käsivarapiirroksiahttp://www.blogger.com/profile/14863331206251415068noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-4317561568096764039.post-57250859434261508162017-05-16T11:55:00.000+03:002017-06-18T10:00:20.028+03:00Melkein totta<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-ABjTfaDSL2A/WUYjg2eQaeI/AAAAAAAAAT8/yyq0x-upR5IFRvL9QQ1zZZc5cmuk8y-yACLcBGAs/s1600/teinirunoja.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="301" data-original-width="400" height="240" src="https://3.bp.blogspot.com/-ABjTfaDSL2A/WUYjg2eQaeI/AAAAAAAAAT8/yyq0x-upR5IFRvL9QQ1zZZc5cmuk8y-yACLcBGAs/s320/teinirunoja.png" width="320" /></a></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<i>Sinä aamuna olivat puiden oksat varisten
painosta raskaat.</i> Neljätoistavuotiaana aloittamani romaani ei koskaan
valmistunut, mutta sen ensimmäinen lause on minulle kuolematon. Kerron itselleni kertomusta teinitytöstä, jolla oli jonkinlaista orastavaa
merkityssuhteiden ja sanojen syvyyksien tajua, enkä välitä liiaksi siitä, onko
se ihan totta. Ehkä riittää, tässäkin, että kertomus on totta vain melkein.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Romaanin nimi
oli <i>Variksen poika</i>, ja se kertoi –
tai olisi kertonut – pojasta nimeltä Atte Varis. Puiden oksilla istuvien
mustanharmaiden lintujen oli tarkoitus olla kuva hetkestä, jossa kaikki oli variksia
lukuunottamatta elämästä tyhjää, ja viitata samalla poikaan, joka niitä katsoi: oli syksy, puissa ei ollut enää lehtiä,
variksia vain, ja Variksen poika oli juuri jäänyt äidittömäksi. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Tarinassa oli
myös tyttö, lohdun tuoja. Ehkä halusin kirjoittaa itseni. Tai itseni, joka olisin
halunnut olla. Tai ehkä sillä ei ole väliä, vaan ainoastaan sillä että tyttö
oli. Naapurissa, tytön tai Aten, asui myös mummo joka puhui murretta. Vai oliko
se niin, että kaikki asuivat samassa talossa. Että tyttö muutti Aten taloon. Ja
että mummo kertoi sitten tytölle Atesta, Aten kohtalosta. Ehkä niin. En ole
varma, saattaa olla sepitän osan juuri nyt, että muisti tarjoaa säikeitä joita
tässä hetkessä ompelen mitenkuten yhteen. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
En muista enää
sitäkään, miltä tyttö näytti. Mutta kyllä kai hänellä oli pitkät hiukset. Ehkä
vaaleat. Suorat, luulen. Mummon muistan suunnilleen, hän oli melko varmasti pieni
ja pyöreä ja pehmeä. Variksen poika sen sijaan oli pitkä ja hontelo, käsiä ja
jalkoja oli liikaa, tukka pitkä hänelläkin, laihan ylävartalon peittona
bändipaita. Ehkä, jos kerron hänet tähän, hänestä tulee melkein totta, melkein
kirjoitettu, melkein olemassa oleva. Ja ehkä melkein totta tulee myös siitä ehkä-vaaleasta tytöstä. Ja
pienestä, pyöreästä mummosta.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<o:p><br /></o:p></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Miten moni
kertomus mahtaakaan jäädä kertomatta, kun niille ei sittenkään ole aikaa tai
tilaa tai kun niiden kertoja ei sittenkään luota joko niihin tai itseensä?
Toisaalta – niin, toisaalta on ehkä kertomuksia, joille riittää juuri se, että
ne ovat olemassa vain melkein. Vaikka niistä ei koskaan tule valmiita, niistä tulee ehkä sittenkin askeleita. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br />
[Kuva lisätty jälkikäteen. Runot ovat teinitytön melankoliaa kutakuinkin samalta ajalta kuin yritelmäni kirjoittaa <i>Variksen poikaa</i>.]<br />
<br /></div>
Katja / Käsivarapiirroksiahttp://www.blogger.com/profile/14863331206251415068noreply@blogger.com16tag:blogger.com,1999:blog-4317561568096764039.post-22599136816000739372017-05-12T08:53:00.000+03:002017-06-18T10:05:34.016+03:00Mummu<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-YYyNpmoLUW8/WUYl6P2iQWI/AAAAAAAAAUI/44i7XKcYbOAQtnyfM_oF3LOsFTzrg9pWgCLcBGAs/s1600/mummulle.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="298" data-original-width="400" src="https://4.bp.blogspot.com/-YYyNpmoLUW8/WUYl6P2iQWI/AAAAAAAAAUI/44i7XKcYbOAQtnyfM_oF3LOsFTzrg9pWgCLcBGAs/s1600/mummulle.png" /></a></div>
<br />
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Mummu on pehmeä.
Mummu paistaa Katjalle perunat ilman sipulia ja ottaa viereensä nukkumaan,
kamariin jossa saa herätä järven takaa nousevaan aurinkoon. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Pitkinä
kesäisinä päivinä ei tapahdu suuria, mutta mummulan maailma on suuri itsessään. Se
on mummu ja talo ja piha ja järvi ja metsä ja tie. Sellaista maailmaa ei kaupungissa
ole, sellainen on vain siellä missä mummu.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Pihalla kasvaa
pihlaja, joka kukkiessaan on kuin se josta lauletaan. Myöhemmin, kun Katja on
paljon isompi ja kerännyt matkan varrelta maailmankatsomuksia, hän ajattelee
että se on pihan pyhän pihlaja. Mummun talo on maalla, metsän sylissä, ja siellä
kuulee veden ja tuulen ja puiden kuiskaukset, ja valon ja pimeän ero on suuri. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
***</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Mummu ja mummun
talo ja piha ja järvi ja metsä ja tie tulevat kulkemaan mukana aina: </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
se pihlaja ja
koivut, keinun juurelta monena kesänä löytyvä neliapila, mansikkamaa ja pihan
perältä alkava mustikkametsä, tuuli ja aurinko ja kesää pisaroiva vesi,
laineiden laulu rantakivissä, ja se miten pysähtynyttä aika aina on ennen kuin se
äkkiä hyppää liikaa,</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
riisipiirakat ja
rönttöset, joita mummu leipoo itse niin kauan kuin jaksaa, ostaa sitten
kaupasta, niitä tiettyjä, niin että niitä yhä on tarjolla kun tulee kylään, ja mesimarjakiisseli,
juuri uunista otettu kukko, lanttua tai kalaa, lämmin ruiskuori johon voi sulaa,
ja voissa paistetut ahvenet, ukonilmat joina pelätään meneekö puhelin rikki
niin kuin se joskus on mennyt, ja kauppa-auto, muurahaispesä tienhaarassa ja
postilaatikko toisessa, iso kivi jonka päälle saattaa kiivetä retkelle mutta
joka jonakin päivänä on äkkiä kutistunut olemattomiin,</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
ja se miten
mummu opettaa virkkaamaan jämälangoista pannulapun ja miten ompelee vanhalla
Singerillä äidin vanhasta hameesta nukelle pussin, ja kesä jona tehdään remonttia
niin että taloon saadaan vessa ja juokseva vesi, ja leivinuunin lämmitys ja
pönttöuunien, se miten saa istua pirtin lattialla ja katsella tulta, ja
talvella koko maailman peittävä ihana valkea lumi, se miten lumi pakkasella narskuu
kenkien alla, ja miten pikkutyttö saunaan menoa varten kiedotaan viltteihin, miten
ikkunan takana joskus joulun alla vilahtaa tonttulakki, ihan oikea, ja miten
jouluaattona pirttiin istahtava pukki pelottaa niin että kädet menevät suuhun,</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
ja se että pitää
kasvaa, liian nopeasti, ja että kahdeksannella luokalla saa kirjoittaa mummusta
aineen, opettaja sanoo että suurmiesten historiaa tärkeämpää on pienten
ihmisten historia ja on siinä niin oikeassa, niin oikeassa ettei sitä silloin
ehkä edes kokonaan ymmärrä, ja se miten maailmat ehkä väistämättä hiljalleen
myös erkanevat, mummun pirtin pehmeä hiljaisuus ja sen toisen maailman yhä
kasvava häly, ja se miten sitä kuitenkin niin tahtoo pitää siitä kiinni,
mummusta ja hiljaisuudesta, ja miten sinne aina kaipaa ja palaa, ja miten niin
merkillisen äkkiä onkin jo aikuinen ja tulee mummun luo oma rakastettu
rinnallaan, herää varhaisina kesäaamuina lakkasuolle ja mustikkaan ja tulee
sitten taas istumaan keinuun mummun viereen niin että hälyä ei ole, on vain
kesäpäivä ja pehmeä tuuli, </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
ja illat joina
istuu mummun kamarissa niin kuin aina ja tietää että jonakin päivänä kaikki on
toisin mutta ei halua sitä ajatella, sillä täällä, mummun kamarissa, aika ei
kulje, eihän, täällä on aina lapsuus, eikö niin,</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
ja sitten, niin, oma tytär mummun sylissä, hetki jona mummu painaa minun pienen lapseni itseään
vasten niin kuin aikoinaan minut ja jona aika on samaan aikaan hidasta ja
nopeaa, kovaa ja pehmeää, ja jona minusta tuntuu että aika minussa virtaa
moneen suuntaan samaan aikaan,</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
ja se miten
vuosia äkkiä on enää vähän, liian vähän, miten liian pian on se elokuun
aamu jona äiti soittaa, jona on pakko hyväksyä ajan väistämätön
rajallisuus ja puhua lapsille enkeleistä, lapsille ja itsellekin, sanoa että
niin, paha mieli, ja muistaa, silti, että ihmisen elämä jatkuu sittenkin,
jatkuu toisten ihmisten muistoissa ja kertomuksissa ja siinä miten uudet pienet
ihmiset kantavat mukanaan myös kaikkia jo menneitä, miten ihmisen olemassaolo
on ajan helmistä kaiken aikaa ketjuuntuva nauha jossa ei yhtäkään helmeä olisi
ilman edellistä,</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
ja ei, ei mummu
ole mennyt, ei vaikka on jo vuosia siitä kun viimeksi saatoin soittaa tai mennä
käymään, mummu on, on yhä, ja mummun talo ja piha ja järvi ja metsä ja tie.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<b> </b></div>
Katja / Käsivarapiirroksiahttp://www.blogger.com/profile/14863331206251415068noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-4317561568096764039.post-13594071304199818272017-05-09T16:43:00.000+03:002017-05-21T16:12:40.743+03:00Iltahetkiä Satukuningattaren seurassa<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-iFXfZHkJtvY/WRHFXEvyPRI/AAAAAAAAAJ8/2E0T4Mk0hkwQLuqVO1TPriBBupsICb0zACLcB/s1600/anni.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="311" src="https://1.bp.blogspot.com/-iFXfZHkJtvY/WRHFXEvyPRI/AAAAAAAAAJ8/2E0T4Mk0hkwQLuqVO1TPriBBupsICb0zACLcB/s400/anni.png" width="400" /></a></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<br />
Olen näissä vaaleissa
kevään illoissa lukenut Sirpa Kivilaakson kirjoittamaa Anni Swanin
elämäkertaa <i>Satukuningatar Anni Swan</i>
<i>– Elämä ja teokset</i> (2009). Olen
halunnut lukea tämänkin teoksen jo kauan, mutta niin kuin moni muukin kovasti
kiinnostava, kiehtova ja kutkutteleva kirja, myös tämä on joutunut odottamaan
hetkeään aina vaan vielä vähän. Nyt kirjan aika lopulta tuli ja hyvä niin, aika
on monella tavalla juuri oikea niin kuin se usein sitten on.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Satukuningattaren
seurassa viettäminäni hetkinä olen ajatellut ainakin vuosisadanvaihdetta,
naiseutta ja tyttöyttä, symbolismia, metsää, Iris rukkaa ja satujen
monitasoisuutta. Ja sitäkin, että kylläpä tekisi taas mieleni lukea myös Anni
Swanin omia teoksia ja juuri nyt erityisesti niitä hienoja,
kerroksellisia satuja... Onneksi kirjaston kätköistä löytyi kuin löytyikin puolen vuosisadan takainen painos koottuja satuja, joita nyt sitten hiljakseen nautiskelen unilukemisena muutaman kerrallaan. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Sitäkin olen
lukiessani ajatellut, taas, miten pienet taiteilijapiirit silloin aikoinaan
täällä olivat: tuntuu, että aina (eli usein) kun tavalla tai toisella luen
tuosta ajasta, 1800- ja 1900-lukujen taitteesta, vastaan tulevat samat nimet ja
että ihmiset liittyvät aina jollakin tavalla toisiinsa, ovat paitsi taiteilija-
ja/tai muita työtovereita myös sukulaisia, ystäviä, tuttavia, rakastuneita,
aviopareja. Eino Leinokin oli nuorena ihastunut myös Anniin, jonka tosin sai
sitten Leinon ystävä, Otto Manninen, ja Leino taas sitten – no niin, Leinon elämässä
tulivat vaikuttamaan kolmen vaimon ohella ja ehkä heitä merkittävämminkin kaksi
ajan kirjailijatarhelmeä, Onerva ja Aino. Annin sisko taas meni naimisiin Jean
Sibeliuksen veljen kanssa ja toinen sisko Eero Järnefeltin kanssa, ja muun
muassa Tuusulanjärvellä kyläili siis Annikin. Ja niin, Annin kirjoja ja
kertomuksia kuvittivat ainakin Martta Wendelin, Rudolf Koivu ja Venny
Soldan-Brofeldt. Helmi Krohn, Aino Kallaksen sisarpuoli, oli Annille puolestaan
sekä tärkeä työtoveri että ystävä. On siinä nimiä ja suhteita ja taiteen tuulia
kerrakseen.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Kiinnostavaa on
minusta sekin, miten tietyt perheet ovat tavalla tai toisella jättäneet historiaamme
niin merkittävän jäljen. Swanit olivat – esim. Järnefeltien tapaan – aikansa
kulttuuriperhe, jonka jäsenet koskettelivat ammateissaan hyvin monia
taiteenaloja. Kivilaakso kertoo, että Annin siskoista varsin moni myös valitsi
nimenomaan uran oman perheen sijaan, ja että Anni itsekin halusi ensin
keskittyä omaan työhönsä opettajana ja kirjailijana, mutta päätyi lopulta myös
avioliittoon Ottonsa kanssa. Urastaan Anni ei perheensä vuoksi
kuitenkaan luopunut, kuten hänen tuotantonsa meille onneksi osoittaa. Opettajan
työ hänen täytyi aikanaan terveydellisistä syistä jättää, mutta
Satukuningattaren viittaa hän kantoi läpi elämänsä.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Monenlaisia
ajatuksia on herätellyt myös kaunis, sekä kirjan kannessa että sivulla toistuva kuva
nuoresta Annista. Anni on kuvassa kuin metsänneito tai ei, ei kuin, hän <i>on</i> metsänneito, ihan oikea: istuu puun
juurella juhannuksena, vaaleissa vaatteissa, pitkät hiukset vapaina. Tummissa
silmissä on tuiketta ja hennossa hymyssä jotakin salaperäistä, samaan aikaan aavistuksen
varautunutta ja silti ilkikurista. Kuvan on ottanut Otto, jonka kanssa Anni
juuri samana juhannuksena kihlautui, ja mielikuvitustani kyllä kutittaa, mitä
tuore sulhanen on metsänneidostaan häntä siinä kuvatessaan ajatellut.
Katselen yhä uudestaan sekä metsänneitoa että kirjan muita kuvia ja ajattelen,
miten tärkeitä kuvat juuri elämäkerrassa ovat, miten ne tekevät ihmisestä
todellisemman. Ja mietin, miten sanat eivät yksin riitä, vaikka niitä joskus
kai erehtyy pitämään parhaimpana mahdollisena välineenä kertoa ihminen ja elämä.
Miten se, miten silmät tuikkivat, näkyy silti vain kuvassa. Mutta miten
tuikkeelle ei ilman sanoja ole nimeä. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Sirpa Kivilaakso
kirjoittaa Annin, josta en voi olla pitämättä: naisen, joka aikansa normeja
uhmaten yhdisti luovan työn ja perhe-elämän, ja joka sellaisena rinnastuu myös
suuresti ihailemaani aikalaiseensa Aino Kallakseen; naisen, joka loi sanoillaan
sekä omaan aikaansa kiinnittyvää että ajatonta kirjallisuutta, jolla riittää
annettavaa yhä uusille lukijasukupolville; naisen, joka antoi kirjailijanlahjansa
nimenomaan lapsille ja nuorille – niin, tulevaisuudelle! – ja kuitenkin myös
niin, että hänen tuotantonsa monitasoisuudella on alati annettavaa myös
aikuisille, ja vielä: naisen, joka rakasti metsää, ymmärsi luonnon arvon ja
puhui sen puolesta myös tuotannossaan. Ja niin, niitä satusilmiä, joista Anni aina puhui, saisi tässä maailmassa edelleen olla paljon enemmän.</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
Katja / Käsivarapiirroksiahttp://www.blogger.com/profile/14863331206251415068noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-4317561568096764039.post-50355484088112820122017-05-06T15:56:00.000+03:002017-06-18T10:10:53.336+03:00Ensimmäinen sivu<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-z9GO8DAdx1g/WUYnA20VvrI/AAAAAAAAAUU/pK3LPWsnlY48l5HbgwxGoplKsEyPdyb0ACEwYBhgL/s1600/ruusukimppu2.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="218" data-original-width="300" src="https://4.bp.blogspot.com/-z9GO8DAdx1g/WUYnA20VvrI/AAAAAAAAAUU/pK3LPWsnlY48l5HbgwxGoplKsEyPdyb0ACEwYBhgL/s1600/ruusukimppu2.png" /></a></div>
<br />
<br />
Kevät
on heräämisen ja uusien alkujen aikaa. Tulee sellainen olo, että tekee
mieli räpytellä silmiä auki ja aloittaa jotakin
uutta. Vaikka sitten avata ihan uusi vihko, hengittää sen viekoittelevaa tyhjyyttä ja antaa kevättuulen puhaltaa sen vielä valkeille
sivuille, katsoa mitä se niille piirtää. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
Tämän
uuden pienen
vihkoseni nimi, <i>käsivarapiirroksia</i>, viittaa erään
suosikkirunoilijattareni estetiikkaan: Edith Södergran kirjoitti toisen
runokokoelmansa, <i style="mso-bidi-font-style: normal;">Syyskuun lyyran</i>
(1918), johdannossa että
”minun runoni on otettava huolettomina käsivarapiirroksina”. Tähän
vihkoseen ei ehkä kirjoiteta runoutta (vaikka siteerataan ehkä kyllä),
mutta Edithin runoja vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen rakastaneena
rohkenen
lainata häneltä tätä viehättävää, vapauttavaa sanaa ja johdatella
itseäni sen myötä
ennen kaikkea kirjoittamisen vapauteen.<br />
<br />
Kirjoittamisen vapautta
korostaessaan nimen on tarkoitus tehdä tilaa myös tietylle
rajaamattomuudelle, keskeneräisyydelle ja luonnosmaisuudelle <span style="font-family: "times new roman"; font-size: 12.0pt;">–</span> sille,
että myös blogin konseptiksi voi ja saa riittää erilaisten
luonnostelmien
piirtely
ja että niin se kuin sen kirjoituksetkin saavat vapaasti olla kesken,
matkalla,
ja kirjoituksissa etsiskellyt ajatukset aikanaan kasvaa, kypsyä,
tarvittaessa muuttuakin. Ehkä haluan tehdä tilaa myös (ja erityisesti) prosesseille, sille että kirjoittaminen on aina
nimenomaan matka, jota taittaessaan ei koskaan voi varmaksi tietää mikä
ajatus ja lause johtaa mihinkin ja mikä milloinkin on seuraava askel, ja että
kiehtovaa on oikeastaan juuri se. Niin: kaikki kirjoittaminen alkaa aina ensimmäisestä
hahmotelmasta, ensimmäisestä luonnoksesta, ensimmäisestä sivusta. </div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
</div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="MsoNormal" style="line-height: 150%; text-align: justify;">
<i style="mso-bidi-font-style: normal;">Käsivarapiirroksia</i>
on siis
luonnostelmien ja muistiinmerkintöjen vihko<span style="font-family: "times new roman"; font-size: 12.0pt;"> –</span> lukijan, kirjoittajan, ihmisen ajassa ja ajan
virrassa. Se on ajatusten luonnostelua sanoiksi, aiheita ja ehkä
kirjoittamisen tapojakaan
rajaamatta. Kirjallisuudesta kirjoitan, tavalla ja/tai
toisella, ja luultavasti kirjoittamisestakin, mutta niin kuin luonnosvihkot ainakin, myös tämä on
avoin kaikenlaisille mieleenjuolahduksille, jotka tuntuvat tarpeellisilta
luonnostella muistiin ennen kuin ne taas jo karkaavat muiden mietteiden alle. Aika näyttäköön, minkälaisista
kirjoituksista vihkoni täyttyy. Mistä tekee mieli kirjoittaa. Ja miten.
Tiedättehän: kun kirjoittaa ensimmäiset sanat, ei ehkä tiedä mitään siitä miten
seuraavaksi jatkaa tai miten aikanaan lopettaa. Kirjoittaminen on etsimistä, ja ehkä
vähän löytämistäkin, kunnes on taas etsittävä uudelleen.</div>
<br />
<br />
Lämpimästi tervetuloa mukaan luonnostelumatkalleni,<br />
<br />
toivottaa Katja / Käsivarapiirroksia</div>
</div>
Katja / Käsivarapiirroksiahttp://www.blogger.com/profile/14863331206251415068noreply@blogger.com8