Mummu

Mummu on pehmeä. Mummu paistaa Katjalle perunat ilman sipulia ja ottaa viereensä nukkumaan, kamariin jossa saa herätä järven takaa nousevaan aurinkoon.

Pitkinä kesäisinä päivinä ei tapahdu suuria, mutta mummulan maailma on suuri itsessään. Se on mummu ja talo ja piha ja järvi ja metsä ja tie. Sellaista maailmaa ei kaupungissa ole, sellainen on vain siellä missä mummu.

Pihalla kasvaa pihlaja, joka kukkiessaan on kuin se josta lauletaan. Myöhemmin, kun Katja on paljon isompi ja kerännyt matkan varrelta maailmankatsomuksia, hän ajattelee että se on pihan pyhän pihlaja. Mummun talo on maalla, metsän sylissä, ja siellä kuulee veden ja tuulen ja puiden kuiskaukset, ja valon ja pimeän ero on suuri.

***

Mummu ja mummun talo ja piha ja järvi ja metsä ja tie tulevat kulkemaan mukana aina:

se pihlaja ja koivut, keinun juurelta monena kesänä löytyvä neliapila, mansikkamaa ja pihan perältä alkava mustikkametsä, tuuli ja aurinko ja kesää pisaroiva vesi, laineiden laulu rantakivissä, ja se miten pysähtynyttä aika aina on ennen kuin se äkkiä hyppää liikaa,

riisipiirakat ja rönttöset, joita mummu leipoo itse niin kauan kuin jaksaa, ostaa sitten kaupasta, niitä tiettyjä, niin että niitä yhä on tarjolla kun tulee kylään, ja mesimarjakiisseli, juuri uunista otettu kukko, lanttua tai kalaa, lämmin ruiskuori johon voi sulaa, ja voissa paistetut ahvenet, ukonilmat joina pelätään meneekö puhelin rikki niin kuin se joskus on mennyt, ja kauppa-auto, muurahaispesä tienhaarassa ja postilaatikko toisessa, iso kivi jonka päälle saattaa kiivetä retkelle mutta joka jonakin päivänä on äkkiä kutistunut olemattomiin,

ja se miten mummu opettaa virkkaamaan jämälangoista pannulapun ja miten ompelee vanhalla Singerillä äidin vanhasta hameesta nukelle pussin, ja kesä jona tehdään remonttia niin että taloon saadaan vessa ja juokseva vesi, ja leivinuunin lämmitys ja pönttöuunien, se miten saa istua pirtin lattialla ja katsella tulta, ja talvella koko maailman peittävä ihana valkea lumi, se miten lumi pakkasella narskuu kenkien alla, ja miten pikkutyttö saunaan menoa varten kiedotaan viltteihin, miten ikkunan takana joskus joulun alla vilahtaa tonttulakki, ihan oikea, ja miten jouluaattona pirttiin istahtava pukki pelottaa niin että kädet menevät suuhun,

ja se että pitää kasvaa, liian nopeasti, ja että kahdeksannella luokalla saa kirjoittaa mummusta aineen, opettaja sanoo että suurmiesten historiaa tärkeämpää on pienten ihmisten historia ja on siinä niin oikeassa, niin oikeassa ettei sitä silloin ehkä edes kokonaan ymmärrä, ja se miten maailmat ehkä väistämättä hiljalleen myös erkanevat, mummun pirtin pehmeä hiljaisuus ja sen toisen maailman yhä kasvava häly, ja se miten sitä kuitenkin niin tahtoo pitää siitä kiinni, mummusta ja hiljaisuudesta, ja miten sinne aina kaipaa ja palaa, ja miten niin merkillisen äkkiä onkin jo aikuinen ja tulee mummun luo oma rakastettu rinnallaan, herää varhaisina kesäaamuina lakkasuolle ja mustikkaan ja tulee sitten taas istumaan keinuun mummun viereen niin että hälyä ei ole, on vain kesäpäivä ja pehmeä tuuli,

ja illat joina istuu mummun kamarissa niin kuin aina ja tietää että jonakin päivänä kaikki on toisin mutta ei halua sitä ajatella, sillä täällä, mummun kamarissa, aika ei kulje, eihän, täällä on aina lapsuus, eikö niin,

ja sitten, niin, oma tytär mummun sylissä, hetki jona mummu painaa minun pienen lapseni itseään vasten niin kuin aikoinaan minut ja jona aika on samaan aikaan hidasta ja nopeaa, kovaa ja pehmeää, ja jona minusta tuntuu että aika minussa virtaa moneen suuntaan samaan aikaan,

ja se miten vuosia äkkiä on enää vähän, liian vähän, miten liian pian on se elokuun aamu jona äiti soittaa, jona on pakko hyväksyä ajan väistämätön rajallisuus ja puhua lapsille enkeleistä, lapsille ja itsellekin, sanoa että niin, paha mieli, ja muistaa, silti, että ihmisen elämä jatkuu sittenkin, jatkuu toisten ihmisten muistoissa ja kertomuksissa ja siinä miten uudet pienet ihmiset kantavat mukanaan myös kaikkia jo menneitä, miten ihmisen olemassaolo on ajan helmistä kaiken aikaa ketjuuntuva nauha jossa ei yhtäkään helmeä olisi ilman edellistä,

ja ei, ei mummu ole mennyt, ei vaikka on jo vuosia siitä kun viimeksi saatoin soittaa tai mennä käymään, mummu on, on yhä, ja mummun talo ja piha ja järvi ja metsä ja tie.