perjantai 19. toukokuuta 2017

Kolme alkua tai ehkä enemmän



Joskus tarina alkoi näin:

Kevät. Kevät niin kuin silloin kauan sitten ja kevät nyt, taas.

***

Mitä käsikirjoitukselle tapahtuu kun sen kirjoittaa uudelleen? Ja ehkä vielä uudelleen? Ja vielä? Tuleeko siitä kerta kerralta parempi? Vai huonompi? Syveneekö se, niin kuin ehkä toivon? Vai menettääkö se uudelleenkirjoituksessa jotakin siitä hurmahengestä, jossa ensimmäinen versio on ehkä kirjoitettu? Jos, niin onko se hyvä vai paha? Tekeekö uudelleenkirjoittaminen tarinasta ehkä kokonaan toisen? Ovatko viimeisen version henkilötkään enää samoja kuin ensimmäisen? Entä mitä tapahtuu sille, mitä tarinallaan ehkä haluaa sanoa? Pysyykö sanottava samana vai muuttuuko se(kin)?

Minulla on tarina, jonka olen kirjoittanut moneen kertaan. Tai ainakin muutamaan. Välillä tarina on levännyt, pitkäänkin, mutta sitten minun on ollut pakko tarttua siihen taas. Välillä olen miettinyt, että ehkä tämä tarina on vain yksi niistä harjoituskappaleista, joilla etsin (yhtä) omaa tapaani kirjoittaa. Välillä taas olen ajatellut niin, että voisi se olla muutakin. Niin tai näin, rauhaa tarina ei ole antanut. On ollut pakko kirjoittaa se vielä kerran. Antaa sille vielä se yksi mahdollisuus tai minulle sen kirjoittajana. Sen suurempaa mystiikkaa tässä rauhattomuudessa tuskin on, vaikka kirjoittaminen ylipäätään myös mystistä onkin. Minun on vain ollut mahdotonta päästä(ä) irti ennen kuin olen kirjoittanut tarinan pois. Pois ajatuksista ja toisten tarinoiden tieltä. 

***

Ja välillä tarina alkoi näin:

Aamulla valo paistaa minua silmiin, pakottaa katseeni auki.

***

En tiedä, onko käsikirjoituksesta tullut uudelleenkirjoittamisen prosesseissa parempi. Ehkä silti uskallan luulla että on, ainakin vähän. Erilainen siitä on ainakin tullut. Sekä vähän että paljon. Tarinassa ja kerronnassa on edelleen paljon samaakin, mutta myös paljon sellaista, jota niissä ei aiemmin ole ollut. Ja paljon on pudonnut pois. Myös alku, ensimmäinen lause, on matkan varrella muuttunut. Tietenkin, koska muuttunut on myös kokonaisuus. Nimikin.

Välillä olen kyllä miettinyt sitäkin, miten paljon oikeastaan "kannattaa" antaa yhdelle tarinalle aikaa, kun ei ole mitään takeita siitä mitä siitä tulee vai tuleeko. Mutta toisaalta: mitä se tuleminen on? Sitäkö, että käsikirjoitus painetaan kirjaksi? No, sitäkin. Mutta se on myös omanlaiseksi kirjoittajaksi tulemista, sitä että askel askeleelta oppii ymmärtämään omaa kirjoittamistaan ja sitä, mitä, miksi ja miten haluaa kirjoittaa. Ja minusta – niin, minusta on paljon jo se. Niin paljon, että aikaa ei ehkä ole edes tarpeen laskea.

Juuri nyt minulla on kevyt olo. Vaikka samalla runsas, täysi. Sellainen, että tämä tarina on valmis kokeilemaan uusia siipiään ja minä sitä myöten vapaampi toisille tarinoille, jotka sormenpäitä kutittavat. Tunne siitä, että tarinoita ja sanoja on, tuolla jossakin, minussa, ja että nekin saattavat jonakin päivänä olla uusia valmiiksi kirjoitettuja kirjoituksia, on hyvä, ihana, melkein huikea. Vähän samantapainen kuin tuo elämännälkäinen kevään vihreä. 

Ja niin, jos tästä tarinasta ei ole saamaan siipiinsä tuulta, minä kerään siitä toisiin tarinoihin sen mikä siinä on parasta. Rakennan yhä uusia alkuja, uusia tarinoita. Ja sen minä jo melkein tiedän, että on asioita, jotka joka tapauksessa pysyvät. Sanoja, kysymyksiä.

***

Tänään tarina alkaa näin:

Sinä se olet.

***


Ja kyllä, tietenkin minä leikittelen sillä ajatuksella, että tästä alusta kasvaisi kirja. Millainen alku kirjaan silloin lopulta kirjoittuisi? Millaiseksi tarina kypsyisi? Olisiko ensimmäinen lause yhä tuo, joka se on nyt? No, sitä minä en tietenkään tiedä. En vielä enkä ehkä koskaan. Mutta sen minä tiedän, että tämä kertomus ei ole vain melkein kirjoitettu vaan kirjoitettu, olemassa. Tämä on kokonainen tiedosto ja pinkka paperia. Tämä on kertomus, joka sai kasvaa. Henkilöitä, jotka saivat. Ja se, juuri se, on tärkeää juuri nyt.  

8 kommenttia:

  1. Katja, vihdoinkin älysin tulla tänne uuteen! <3 Oma bloggaustahtini on hidastunut niin, etten pysy kärryillä enää edes siinä, mitä muualla tapahtuu, mutta nyt, suureksi onneksi, löysin Käsivarapiirroksiin!

    Ihana uusi alku! <3 <3 <3 Toivotan sinulle hyviä, luovia tuulia blogille ja ennen kaikkea tietenkin kirjoitusprosessiisi!


    Kaikki tässä kertomasi alut ovat kauniita, arvoituksellisia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, ihanaa että löysit tänne <3 Mitä tahtiin ja kärryillä pysymiseen tulee, niin taitaa olla välillä ihan terveellistäkin vähän hidastaa ja vaikka pudotakin, kyllä sitä sitten taas kyytiin pääsee :) Minullakin on tämä kevät ollut blogimaailman suhteen aika hiljainen, mutta ehkäpä nyt tämän uuden blogin kanssa vähän taas heräilen.

      Kiitos paljon kaikista kauniista sanoistasi ja jatketaan omalla tahdillamme siellä sun täällä <3

      Poista
  2. Oi, nyt on ihan pakko korjata, eli: Toivotan hyviä, luovia tuulia uudelle blogille ja kirjoitusprosessiisi :)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut kertomukselle, joka sai kasvaa! Kuten oma elämäntarinammekin iän karttuessa muuttuu ja kudotaan siedettävään muotoon, muuttuu myös kerran kirjoitettu tarina ajan myötä. Ehkäpä kun versiot on läpikäyty ja muokattu, pätevät molemmat otsikot: "Aamulla valo paistaa minua silmiin, pakottaa katseeni auki. Sinä se olet." Kiertyen loppulauseeseen: "Kevät. Niinkuin silloin kauan sitten ja kevät nyt taas." :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka :) Ja kyllä, juuri niin, elämäntarinaan ja tarinaan mihin tahansa kuuluu muuttuminen - ja onhan myös yksi ja sama tarina, joka luetaan yhä uudestaan ja uudestaan, eri kerroilla luettuna aina myös vähän uusi.

      Ja juu, niin, ehkä - tai ehkä käy myös niin, että joku alku livahtaa keskelle ;) Nyt kyllä mietin sitäkin, miten monta erilaista tarinaa olisi mahdollista kirjoittaa periaatteissa samoin lausein... Kiitos paljon sinulle <3

      Poista