lauantai 27. toukokuuta 2017

Ne mahdollisuudet ja ideat...




Olen lukenut Javier Maríasin romaanin Rakastumisia. Ajatellut vähän – kas vain – rakastumisia. Ja kirjallisuuttakin. Ehkä enemmän jälkimmäistä kuin edellistä. En siksi, että rakastuminen olisi vähemmän tärkeää kuin kirjallisuus. Ei ole, tietenkään. Miten paljon ylipäätään olisi kirjallisuutta, jos ei olisi rakastumisia? Ehkä olenkin ajatellut kirjallisuutta enemmän ihan vaan siksi, että Rakastumisia on juuri kirjallisuutta. Ja kirjallisuutta, jossa pohditaan kirjallisuutta. Kirjallisuuden tarjoamia mahdollisuuksia ja ideoita. Vaikka toki niitä rakastumisiakin.

Kyseessä on romaani, ja mitä siinä tapahtuu on se ja sama, se unohtuu heti kun se on luettu. Kiinnostavia ovat ne mahdollisuudet ja ideat, jotka romaanit meihin ujuttavat ja tuovat luoksemme kuvitteellisten tapaustensa kautta, ne jäävät meihin pysyvämmin kuin oikean elämän tapaukset, ja muistamme ne paremmin. (Javier Marías: Rakastumisia, suom. Tarja Härkönen.)

Ehkä myös tälle Maríasin romaanille käy hiljalleen näin. Ehkä jo pian unohdan Marían, Díaz-Varelan, Luisan, Miguelin, Ruibérrizin. Unohdan, kuka rakastui keneen ja mitä siitä ehkä kenellekin seurasi. Ja ehkä sillä ei sitten ole niin väliäkään. Ehkä tarina tarvitaan juuri siihen, että ne mahdollisuudet ja ideat siirtyvät teoksesta lukijaan, eikä tarina itsessään tosiaan ole olennainen. Tai onhan se, on toki, mahdollisuudet ja ideat siirtyvät lukijaan todennäköisemmin jos tarina kykenee puhuttelemaan lukijaa, pitämään lukijasta kiinni. Mutta eikö se silti tosiaan monesti mene juuri niin – niin että myöhemmin sitä muistaa ehkä tunnelman, ehkä jotakin utuista siitä että piti teoksen kerronnasta, rytmistä, soinnista, muistaa kenties jonkun kiinnostavan yksityiskohdan (vaikka ei ehkä juuri sitä, mistä se olikaan peräisin), muistaa ehkä jopa itsensä lukemassa teosta tietyssä tilanteessa, tietyllä hetkellä, muistaa miten piti teosta kädessään ja miten senhetkinen elämänkertymänsä mukanaan meni sen kantaman tarinan maailmaan, mutta tarinaa sinänsä ei ehkä muista, ei henkilöitäkään, ei vaikka lukiessaan luuli ettei unohtaisi ikinä. Ja silti – niin, silti teos on saattanut jäädä meihin asumaan, käynnistää meissä ajatuspolkuja, joiden alkuperää emme ehkä enää tavoita mutta jotka kaiken aikaa kasvavat meissä omiin suuntiinsa, mahdollisuuksina ja ideoina.

Onko se sitten sääli, tämä rajallinen ja joskus hieman kummallisestikin valikoiva muisti? Aiemmin olen ehkä ajatellut, että on. Että on surullista, ettei muisti kykene kannattelemaan luettua(kaan) kuin hetken. Mutta ehkäpä se ei menekään niin. Ehkä on tarkoituskin, että ihminen unohtaa. Ehkä on tarkoitus, että asioista tulee utuisia, että ne hälvenevät toistensa sekaan ja lomaan, ja myös kypsyvät juuri siellä, utuisina toistensa seassa ja lomassa. Ehkä on tarkoitus, että tilan saavat juuri mahdollisuudet ja ideat. 

Ehkä on myös niin, että niitä tarinoita tarvitaan lihaksi mahdollisuuksien ja ideoiden ympärille? Kyllä, minä ajattelen äkkiä kirkkaasti (ainakin juuri nyt), niin se on, juuri niin. Ensin on kirjoittaja ja mahdollisuus ja idea, sitten vasta tarina. Ja sitten on lukija ja tarina, lopulta ehkä jälleen idea ja mahdollisuus. Onko se sitten sama idea ja mahdollisuus kuin alun perin, se on kai jo toinen juttu.


6 kommenttia:

  1. Tapasin erään vanhemman tuttavan, jonka kanssa on oltu samoilla sukujuhlilla joka vuosi vähintään kerran. Nyt hän kertoi muistinsa huonontuneen ja hän tuli esittäytymään minulle, koska hän ei tunnistanut minua. Kerroin kuka olen ja missä olemme tavanneet ja kuinka kauan olemme tunteneet. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että emme ole koskaan jutelleet, johon minun oli pakko sanoa, että joka kerta olemme puhuneet. Voi sitä ihmetystä.
    En haluaisi oman muistin huononevan, mutta sillehän ei voi mitään. Jos en muista jotain kirjaa luen alusta ja lopusta muutaman sivun sekä takakannen. Siitäkin huolimatta toisinaan luen kirjaa, josta jossakin vaiheessa alkaa tuntua, että vitsit olen lukenut tämän. Elokuvia katsoessa sen huomaa aiemmin, mutta niitä nyt voi katsoa vaikka kuinka monta kertaa samaa elokuvaa. Just katsottiin kaikki Pirates of Caribbean-sarjan elokuvat, kun olemme menossa katsomaan uusinta elokuvateatteriin.
    Rakkaus on kirja, jonka muistan vielä hyvin. Olen siitä postannutkin.
    Kivaa pohdintaa muistista ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, tuo onkin sitä toisenlaista unohtamista, sitä jota ei kenellekään toivoisi, ei itselle eikä toiselle. Muisti kannattelee meitä, sitä ihmistä joka olemme ja myös ihmisiä ympärillämme, sitä ketä toiset meille ovat. On eri asia, että terve muisti valikoi, unohtaa kun ei jaksa eikä voi kaikkea kantaa.

      Ja juu, kirja palautuu kyllä useimmiten mieleen kun sitä selailee, vaikkei sitä niin aktiivisesti muistakaan. Mutta hyvä kirjahan kestää hyvinkin useamman lukukerran - ja kyllä, hyvä elokuva katselemisen yhä uudestaan ja uudestaan :)

      Rakastumisia on mielenkiintoinen kirja, monella tavalla. Tulen etsimään kirjoitustasi, kunhan ehdin :)

      Kiitos Mai <3

      Poista
  2. Mitä siis tulisi, jos ihminen muistaisi kaiken? Aivan kaiken niin hyvän kuin pahan. Siinä kyllä luhistuisi. Postauksesi oli ajatuksia herättävä, minulla se toi mieleen kirjoittajan vastuun? Millaisia mahdollisuuksia ja ideoita hän kirjoillaan välittää. Toisaalta lukijallakin on vastuunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, sanopa muuta: sellaisen taakan alla kyllä uupuisi. On hyvä että muisti valikoi, vaikka välillä ehkä vähän sattumanvaraisestikin.

      Ja kyllä, ajatuksesi kirjoittajan vastuusta on tärkeä. Jos tätäkin teosta ajatellaan, niin mahdollisuudet ja ideat, joita lukija tästä mahdollisesti poimii, voivat tietysti olla hyvinkin monenlaisia. Olettakaamme silti, että lukija ei ryhdy tekemään typeryyksiä vaan keskittyy vain pohdiskelemaan kirjallisuusfilosofisia pohdintoja :) Itse ajattelin näitä mahdollisuuksia ja ideoita nyt ehkä lähinnä jonkinlaisen kertyvän ymmärryksen ja uuden luomisen kautta - siten, että kaikki ne mahdollisuudet ja ideat, joita lukemastamme (tai mistä vaan) mukaamme poimimme, toimivat pohjana uusille, uutta luoville ajatuksille ja teoille.

      Kiitos Aino ja mukavaa, että olet löytänyt tännekin <3

      Poista
  3. Kiehtovaa ajatuksenkulkua! Hyvä kirja jättää päälle tunnetilan ja lukukokemus kuljettaa muistin lokeroihin juuri noita utuisia, poikimaan jääviä ideoita ja ajatuksia, jotka huomaamatta kytkeytyvät vanhoihin muistijälkiimme. Miten ja kuinka paljon ne vaikuttavat, lienee arvoitus.

    Tarinat ja ideat ovat olennaisia rakennuselementtejä, avaavat mahdollisuuksia. Muistaminen on tärkeää ja siinä on hyvä olla mukana ripaus selektiivisyyttä, mutta unohtaminen ja taakkojen taakseen jättö on armoa. Rakastumiset ovat ikiaikaisia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, kiitos <3 Eikö vaan ole jännää, miten tuonne mielen sopukoihin kertyy kaikenlaista, toinen toisensa jatkoksi ja lomaan. Eikä ikinä tiedä, minkälaisia uusia mietteitä kaikki se utuinen kertymä ehkä aikanaan tuottaa :)

      Hyvin sanottu: "Tarinat ja ideat ovat olennaisia rakennuselementtejä, avaavat mahdollisuuksia." Juuri näin! Ja mahdollisuuksissa on aina kiehtovuutta, sellaista kivaa kutittelevuutta.

      Muisti toimikoon niin, että muistaa ennen kaikkea hyvän - tai ainakin niin, että koettaa sitä hyvää parhaansa mukaan painottaa :) Rakastumisissa taas on elämän ehto, vaikka tämä Marias ei nyt tainnut ihan ruusunpunaisin romantikko ollakaan ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥